PKMI KRAV MAGA TEKNIIKKALEIRI LA 9.2. HELSINKI – SÖRKKÄ

Viikon päästä Lauantaina 9.2. pidetään Combatilla Sörkässä Krav Maga tekniikkaleiri, jonka aiheena on uudet maassa tehtävät vyökoetekniikat (FEKM/PKMI 2019).
Leirin opettajana toimii Pasi Kärkkäinen (2. Dan, mattovastaava), joka vastaa PKMI:n leireillä maassa tehtävistä tekniikoista ja opetuksesta.
Kaikki leirillä opetettavat vyötekniikat (54) ovat uusia ja tulivat käyttöön 1.1.2019 alkaen Suomessa; vyökokeissa näytetään vuoden alusta myös alempien tasojen uudet tekniikat vyökoetta suoritettaessa (ellei niitä ole näytetty aiemmassa kokeessa)!
Vyökokeeseen ei voi tänä keväänä osallistua ellei kokeeseen osallistuva ole käynyt kahta (2) leiriä, joilla on opetettu uusia vyökoetekniikoita.
Uusien tekniikoiden määrä on suuri (54) ja siirtymäaika lyhyt, joten niiden oppiminen vie aikaa ja vain leireillä käyneillä on ollut mahdollisuus harjoitella niitä kokeessa vaaditulla tavalla.
Hyväksyttyjä leirejä ovat vuodelta 2018 Franckin, Jimmyn ja Kouvolan talvileiri. Vuonna 2019 FEKM-RD Talvileiri ja Pasin leirit keväällä, myös 9.2. pidettävä. Kokelaan passista tulee löytyä leirimerkinnät (kaksi em. leiriä) kokeeseen ilmoittauduttaessa.

PKMI KRAV MAGA TEKNIIKKALEIRI
LA 9.2.2019 (Pasi Kärkkäinen, 2. Dan)
Aika: klo 10.00-12.00 ja klo 13.30-16.30
Leirin sisältö: uudet maassa tehtävät vyökoetekniikat (FEKM/PKMI 2019)
Varustus: harjoitusasu ja -varusteet
Hinta: 52 euroa (31.1. mennessä maksettuna 46 euroa)
Paikka: Combat Academy of Finland – Sörkkä
Ilmoittautuminen: www.combat.fi (muut kurssit), Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai toimistoon
Tilitiedot: Combat Brand Finland, FI82 80430710154842: viestikenttään oma nimi + tapahtuma